Jin-dynastia

Tämä artikkeli kertoo välillä 1115-1234 vaikuttaneesta Jin-dynastiasta. Muita Jin-nimisiä dynastioita on lueteltu täsmennyssivulla.

Jin-dynastia (džurtšeniksi: Anchu, kiinaksi 金 [jīn]) hallitsi osia Pohjois-Kiinasta 1115-1234. Dynastiaa kutsutaan joskus myös Jürchen-dynastiaksi, sillä sen perusti Wanyan (完顏 [wán yán]), džurtšen-klaani. Džurtšenit ovat mantšujen esi-isiä. Dynastian pääkaupunkina toimi Peking. Mongolit hävittivät dynastian Ögödei-kaanin, Tšingis-kaanin kolmannen pojan johdolla.

Samoihin aikoihin Jin-dynastian kanssa oli pääosin nykyisen Kiinan alueella myös valtio nimeltä Xixia (Läntinen Xia, erotuksena Xia-dynastiasta), jossa valtaa pitivät tangutit 1032-1227. Tätä valtiota ei yleensä luetella Kiinan dynastoiden mukana. Myös Xixia jäi aikanaan mongolien valloittamaksi.

Dynastian alku ja loppu

Song-dynastian hallinto pyysi džurtšen-kansalta apua Liao-dynastiaa vastaan arvellen ettei heistä ole uhkaa itse Song-Kiinalle. Heidän hallitsijansa Wanyan Aguda (完顏阿骨打) julistautui kuitenkin Jin-dynastian keisariksi vuonna 1115. Keisari Ukimai aloitti hyökkäilyt Song-dynastiaa vastaan lyötyään Liao-dynastian 1125 tämän Song-dynastian kanssa tehdyn liiton turvin. Song-dynastian pääkaupunki Kaifeng (Bian 汴) valloitettiin, Song-keisari otettiin panttivangiksi ja hallinnon oli paettava etelään, jossa pääkaupungiksi otettiin Hangzhou (Lin'an 臨安). Rauhansopimus Eteläisen Song-dynastian kanssa solmittiin vasta 1142. Jin-keisarit omaksuivat nopeasti kiinalaisen hallintojärjestelmän ja palkkasivat hallitukseensa kiinalaisia viranomaisia. Viralliset dokumentit käännettiin kiinasta džurtšenin kielelle, jolle kehitettiin oma kirjoitusjärjestelmä. Taloudelliset vaikeudet vaivasivat Jin-dynastian hallintoa hieman ennen kuin se jäi mongolien jyrän alle. Jin-dynastian kaatumisen jälkeen Eteläinen Song olikin sitten valloittajien seuraava kohde.

Hallitsijat

Temppelinimet (Miào Hào 廟號)Kuolemanjälkeiset nimet (Shi Hao 諡號)SyntymänimetHallintokaudetAikakausinimet (Nian Hao 年號) ja niiden vuodet
Käytäntö: "Jin" + temppelinimi tai kuolemanjälkeinen nimi
Tai Zu (太祖 tài zǔ)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan A Gu Da (完顏阿骨打 wán yán ā gú dǎ)1115-1123Shouguo (收國 shōu guó) 1115-1116

Tianfu (天輔 tiān fǔ) 1117-1123

Tai Zong (太宗 tài zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan Wu Qi Mai (完顏吳乞買 wán yán wú qǐ mǎi) tai Wan-Yan (Sheng tai Cheng) (完顏晟 wán yán (shèng tai chéng))1123-1134Tianhui (天會 tiān huì) 1123-1134
Xi Zong (熙宗 xī zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan He-La (完顏合剌 wán yán hé lá) tai Wan-Yan Dan (完顏亶 wán yán dǎn)1135-1149Tianhui (天會 tiān huì) 1135-1138

Tianjuan (天眷 tiān juàn) 1138-1141
Huangtong (皇統 huáng tǒng) 1141-1149

Ei ollut海陵王 hǎi líng wáng完顏亮 wán yán liàng1149-1161Tiande (天德 tiān dé) 1149-1153

Zhenyuan (貞元 zhēn yuán) 1153-1156
Zhenglong (正隆 zhèng lóng) 1156-1161

Shi Zong (世宗 shì zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan Yong (完顏雍 wán yán yōng)1161-1189Dading (大定 dà dìng) 1161-1189
Zhang Zong (章宗 zhāng zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan Jing (完顏璟 wán yán jǐng)1190-1208Mingchang (明昌 míng chāng) 1190-1196

Chengan (承安 chéng ān) 1196-1200
Taihe (泰和 tài hé) 1200-1208

Ei ollutWei Shao Wang (衛紹王 wèi shào wáng) tai Wei Wang (衛王 wèi wáng)Wan-Yan Yong Ji (完顏永濟 wán yán yǒng jì)1209-1213Daan (大安 dà ān) 1209-1212

Chongqing (崇慶 chóng qìng) 1212-1213
Zhining (至寧 zhì níng) 1213

Xuan Zong (宣宗 xuān zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijastaWan-Yan Xun (完顏珣 wán yán xún)1213-1223Zhenyou (貞祐 zhēn yòu) 1213-1217

Xingding (興定 xīng dìng) 1217-1222
Yuangunag (元光 yuán guāng) 1222-1223

Ai Zong (哀宗 āi zōng)Liian työläs, joten ei käytetä tästä hallitsijasta完顏守緒 wán yán shǒu xù1224-1234Zhengda (正大 zhèng dà) 1224-1232

Kaixing (開興 kāi xīng) 1232
Tianxing (天興 tiān xīng) 1232-1234

Ei ollut
Mo Di (末帝 mò dì)Wan-Yan Cheng Lin (完顏承麟 wán yán chéng lín)1234Ei ollut

Katso myös

Aiheesta muualla