Iridium

Tämä artikkeli kuvaa alkuainetta nimeltä iridium. Iridium on myös satelliittipuhelinoperaattori.
osmiumiridiumplatina
Rh

Ir

Mt  
 
 
Ir-TableImage.png
Yleistä
Nimiiridium
TunnusIr
Järjestysluku77
Luokkasiirtymämetalli
Lohkod
Ryhmä9
Jakso6
Tiheys22,562 · 103 kg/m3
Kovuus6,5 (Mohsin asteikko)
Värihopeanharmaa
Löytövuosi, löytäjä1803, Smithson Tennant
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)192,217[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)135 (180) pm
Kovalenttisäde137 pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f14 5d7 6s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 15, 2
Hapetusluvut+II, +III, +IV, +VI
Kiderakennepintakeskeinen kuutiollinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuotokiinteä
Sulamispiste2 719 K (2 446 °C)
Kiehumispiste4 701 K (4 428 °C)
Moolitilavuus8,5 · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö231,8 kJ/mol
Sulamislämpö41,12 kJ/mol
Äänen nopeus4 825 m/s 20 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus2,2 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti0,131 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus21,2 · 106 S/m
Lämmönjohtavuus147 W/(m·K)
CAS-numero7439-88-5
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Iridium (lat. iridium, sanasta iris, ’sateenkaari’) on raskas, hauras valkoinen metalli, jonka kemiallinen merkki on Ir[2]. Iridium on huoneenlämpötilassa lähes yhtä tiheää kuin osmium: ne ovat tiheimpiä metalleja, kumpikin on lähes kaksi kertaa niin tiheää kuin lyijy.[3] Iridium on platinaa muistuttava jalometalli. Se kestää kaikista metalleista parhaiten korroosiota, eikä se liukene happoihin, ei edes kuningasveteen. Kemiallisesti se reagoi vain halogeenien ja eräiden sulien suolojen kanssa.

Iridiumia

Iridiumia käytetään lejeerinkinä standardipainojen ja -mittojen sekä lämmönkestävien kappaleiden valmistamiseen ja platinan seostamiseen. Sitä käytetään jonkin verran myös elektroniikassa sekä autojen sytytystulppien kärkien päällysteenä.[4]

Brittiläinen Smithson Tennant löysi iridiumin vuonna 1803 ranskalaisten kemistien Antoine de Fourcroyn, Louis Nicolas Vauquelinin ja Hippolyte-Victor Collet-Descotilsin tutkimusten perusteella. Se on kaikista alkuaineista harvinaisimpia, ja sitä on maankuoressa keskimäärin vain 0,001 ppm. Sitä tuotetaan maailmassa noin 3 000 kg vuodessa.[4][5]

Tavallista suurempina pitoisuuksina iridiumia on kuitenkin niissä maaperän kerrostumissa, jotka ovat syntyneet Liitu- ja tertiäärikauden vaihteessa noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Tätä on pidetty ratkaisevana todisteena sille, että tuohon aikaan Maahan törmäsi avaruudesta tullut asteroidi, joka sai aikaan laajaa tuhoa ja johti muun muassa dinosaurusten sukupuuttoon.

Monissa meteoriiteissa iridiumpitoisuus on selvästi suurempi kuin maankuoressa. Samoin on ilmeisesti ollut tuon asteroidin laita ja sen iridiumpitoisten ainesten oletetaan levinneen hienojakoisena pölynä eri puolille maapalloa. On arveltu myös että Maan sisäosissa iridiumia olisi selvästi suurempana pitoisuutena kuin pintaosissa, sillä Maan muodostuessa se on suuren tiheytensä vuoksi päätynyt suurilta osin sinne.

Isotoopit

Luonnon iridium on seos kahdesta pysyvästä isotoopista: 191Ir (37,3%) ja 193Ir (62,7%).[5] Iridiumille tunnetaan yli 30 radioisotooppia, joiden massaluvut ovat välillä 165–203. Niistä pitkäikäisin on pysyvien isotooppien väliin jäävä vuonna 1937 löydetty 192Ir, jonka puoliintumisaika on hieman alle 74 päivää. Isotoopit joiden massat ovat alle 191 hajoavat β+-hajoamisella, α-hajoamisella ja harvoin protonin emissiolla, poikkeuksena 189Ir joka hajoaa elektronisieppauksella. Raskaammat radioisotoopit massaluvun 191 jälkeen hajoavat pääasiallisesti β--hajoamisella.[6]

Lähteet

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. Anja Haavisto, Marjatta Soininen, Kiuru Varho: Maol-taulukot - Kemia, s. 154. Otava, 1998.
  3. John W. Arblaster: Is Osmium Always the Densest Metal?. Johnson Matthey Technology Review, 1.7.2014, 58. vsk, nro 3. Johnson Matthey Plc. Artikkelin verkkoversio Viitattu 26.11.2016. (englanniksi)
  4. a b Timo Paukku: Meteoriitin ikiaine ei ruostu Helsingin Sanomat 31.1.2006 (alkuainesarjan artikkeli iridiumista. Viitattu 12.7.2008.
  5. a b Iridium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
  6. Audi, G. et al.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Iridium.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa artikkelia.